fast.fi

Olemme nuoria. Olemme lupaavia. Olemme menestyjiä. Olemme suomalaisen urheilutaivaan tulevaisuuden tähdet. Me olemme FAST Young Talents.

Lauri Lepistö

Viivi Lehikoinen

Mimosa Jallow

Sanni Utriainen

Fast Young Talents on sponsorointiohjelma nuorille tulevaisuuden urheilijalupauksille, jotka tähtäävät urheilu-urallaan oman lajinsa huipulle ja kansainväliseen menestykseen.


Fast Young Talents on Fastin oma, vahva ja lajirajat rikkova kaveriporukka, jossa sana on vapaa.

Tiimissä toisista pidetään huolta sekä vaihdetaan tietoa, kuulumisia ja kokemuksia ja pidetään hauskaa!

Lähes 250 hakemusta, edustettuna yli 60 lajia. Laatu oli korkea ja urheilijavalinta tiukka, mutta Fast Young Talents –tiimi on nyt kasassa! Jatkossa löydät täältä Laurin, Viivin, Mimosan sekä Sannin tuoreimmat kuulumiset niin leireiltä kuin kisoistakin.

Lauri Lepistö

Hiihto

Lauri Lepistö on jo ehtinyt saavuttaa urallaan muun muassa nuorten MM-pronssia ja SM-kultaa. Helmikuussa 2016 Lauri hiihti pronssia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa aikaan 29:23.2, jääden ainoastaan 25.4 sekuntia kilpailun kärjestä.

Viivi Lehikoinen

Kilpajuoksu

Vasta 16-vuotias Viivi unelmoi juoksevansa niin kovaa, että saisi urheilusta itselleen ammatin. Hänen ilmiömäistä pinkomistaan katsellessa unelma ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta ja tällä hetkellä Viivi onkin Euroopan tilastoykkönen.

Mimosa Jallow

Kilpauinti

Tämä nuori, mutta erittäin lahjakas neito, on vedessä kuin kotonaan. Suomen uintimaajoukkueen ilopilleri pitää hallussaan Suomen ennätysaikoja sekä selkä- että vapaauinnissa.

Sanni Utriainen

Keihäänheitto

Sanni Utriainen on 25-vuotiaana yksi Suomen naiskeihäänheittäjien kärkinimistä. Sanni on edustanut Suomea kansainvälisissä kilpailuissa vahvoilla tuloksilla ja hänet palkittiin vuonna 2011 Suomen urheilugaala -tilaisuudessa Vuoden nuorena urheilijana.